Babylon
Lyhyesti
On aika tarkistaa Babylon.
Artikkelihistoria
- 2022-05-30 Teksti julkaistu.
- 2022-04-12 Teksti aloitettu.
Matka
Babylonia, yksi muinaisista sivilisaatioista, on antanut nimensä Kaijonharjun Baabelille, Oulun yliopiston viikonloppuravintolalle.

Ravintola Baabel, Kaijonharju (2017) © Estormiz
Ravintola Baabelin tiilet näyttää olevan haettu muinaisen Baabelin muureista, Kaksoinvirranmaalta (viite).

Babylon (2017) © Mohamm3dfadil
Baabel, toiselta nimeltään Babylon lisättiin maailmanperintöluetteloon vuonna 2019 (viite) (viite).

Babylon (2009) © Public Domain
Babylonian valtakunta jaetaan tyypillisesti kahteen osaan: Vanhaan Babyloniaan (1894 eaa. – 1595 eaa.) (viite) ja Uus-Babyloniaan (626 eaa. – 539 eaa.) (viite).
Sanana Babylonia viittaa siis kaksivaiheiseen valtakuntaan, kun taas Babylon ja Baabel viittaavat saman valtakunnan pääkaupunkiin (viite).
Babylonin kaupunkia ovat hallinneet babylonialaisten lisäksi myös akkadialaiset, amorilaiset, heetit, kassiitit, assyrialaiset, elamilaiset, aramealaiset, suteanialaiset, kaldealaiset, persialaiset, makedonialaiset, seleukidit, parthialaiset sekä roomalaiset.
Ajanlaskun alusta 1800-luvun loppuun Babylon oli autio rauniokaupunki, kunnes britit kaivoivat sen esiin.

(2600 vuotta vanha) Babylonin leijona (1909) (viite) © Public Domain
Kivisen leijonan lisäksi Babyloniassa oli torni, nimittäin Baabelin torni.

Baabelin torni (viite) (maalattu 1500-luvulla) © Public Domain

Baabelin torni (1600-luku) © Public Domain

Baabelin torni (c. 1600) © Public Domain

Baabelin torni (1679) © Public Domain

Baabelin torni (2019) © Alexander Mikhalchyk
Babyloniassa oli myös riippuvat puutarhat, yksi antiikin maailman seitsemästä ihmeestä (viite) (viite).

Babylonian riippuvat puutarhat © Public Domain

Babylonian riippuvat puutarhat © Wellcome Collection gallery

Babylonian riippuvat puutarhat © Stella maris
Myös Etemenanki sijaitsi Babyloniassa (viite).

Etemenanki © Public Domain

Etemenanki © Public Domain

Etemenanki © Public Domain
Ištarin porttikin oli yksi antiikin maailman seitsemästä ihmeestä (viite).

Ištarin portti © David Stanley

Ištarin portti © Public Domain

Ištarin portti © Public Domain
Babyloniassa kirjataan ylös Halleyn komeetta vuonna 164 eaa. Komeetta ohittaa maapallon 75 vuoden välein, edellisen kerran vuonna 1986 (viite).

Halleyn komeetta (kirjaus) © Public Domain
Babylonialaisia kirjallisuuden klassikoita ovat Gilgames-eepos (2000–1600 eaa.) (viite) ja tietosanakirja Urra=hubullu (c. 2000-1000 eaa.) (viite).

Gilgames © Public Domain

Urra=hubullu © Marie-Lan Nguyen
Babylonian hallitsijoista on mainittava Sumu-Abum (viite), Kuningas Pulu (viite) sekä tietenkin itse Hammurabi (viite).

Sumu-Abum © Lucía Caballero

Hammurabin laki © Deror avi
Hammurabin voi nähdä korkokuvassa Kulosaaressa (viite).